Levytyksiä ja revityksiä, miksausta ja fixausta

2009 –2010…  Vuosi 2009 alkoi meillä maaliskuun keikalla 21.3 Blues Liven jami-illan avaajina; keikasta ei kyllä ole muistikuvia. Merkittävää sen sijaan oli, että vuonna 2006 aloitettua ja jollain lailla pieleen mennyttä omakustannelevyprojektia haluttiin jatkaa, ja keväällä 2009 päätin pitkän jahkailumme jälkeen projektin toteuttamistavasta. Ryhdyimme vihdoin tuumasta toimeen ja varasin säästäväisenä miehenä ajan silloin edullisimmasta SN-Audio-studiosta, kuuluisan Tanssisali Lutakon tiloissa. Biiseiksi valikoimme ohjelmistosta mielestämme USA:n ”kollegoiden” hyvin toimivia coverbiisejä, joihin olin tehnyt suomalaiset sanat, ja jotka oli "tylytetty" bändimyllyssä meille sopiviksi. Kokemusta nykystudioista oli Teemua ja Pekkaa lukuun ottamatta meistä kaikilla vähän ja siellä soittamisen vaativuudesta vielä vähemmän. Toukokuussa aloitettiin äänitykset, biisejä oltiin treenattu ja homma lähti käyntiin mielestämme mukavasti ja jälkeäkin syntyi, mutta myös korjattavaa… Soitot pantiin purkkiin kolmen viikonlopun aikana kesällä ja syksyllä vielä paikkailtiin joiltain osin paria raitaa. Siihen soolot ja laulut päälle ja a’vot! Se oli siinä. Äänityksethän tehtiin siten, että koko bändi soitti kappaleiden kompit samassa tilassa yhtä aikaa, soolot ja laulu sitten äänitettiin päälle. Tämä ei ehkä ollut paras valinta, mutta päätimme sen niin, ja niin se sitten meni. Pekka veteli laulut ammattimiehen ottein – vanhana äänityskonkarina -  ja myös urku- ja kitarasooloja reviteltiin. Voin vain todeta, että minulle se oli hikinen, tuskaisa urakka kun nauhuri pyöri, eurot juoksi, ja äänittäjä odotti hienoa soolotulosta syntyväksi... Kesällä 2009 oli myös pari keikkaa äänitysten lomassa: ensin, ennen Korpilahteen, mutta nykyään Jyväskylään kuuluvan Putkilahden, Jazz– ja Bluesfestarilla Dick Hawksin leidien kanssa kesäkuussa. Sitten Muuramen Big Puutarha –tapahtumassa Lacklusterin ja Mirandoksen kanssa heinäkuussa,  Kuopion Jazz- ja Bluesfestarilla mm. Big Bad Bears-bändin kanssa elokuussa Kuopion satamassa.

Levyn miksausvaihe aloitettiin loppusyksyllä 2009, ja se olikin sitten vielä työläämpi johtuen soitinten vuodoista mikkeihin ym. hankaluuksista sekä bändin soittajien halusta saada oma soittimensa "paremmin" kuuluviin... Amatööritouhuahan se oli, ja nuorehko, vasta koulutettu miksaajaparka yritti tehdä hyvää jälkeä kaikkien vaatimusten ristitulessa, ja eihän sellainen onnistu. Syntyi jälkeenpäin ajatellen turhaa riitaakin, ja lopulta katsottiin parhaaksi tehdä miksaus muualla, tuoreiden korvien ja pidemmän ammattikokemuksen omaavalla miksaajalla Cpon huonella Järvenpäässä, bluesmies Jussi Jo' Buddy Raulamon vinkistä. Varoitimme kyllä miksaaja Akua etukäteen, että Tylyn Kohtalon kanssa tekemisiin joutuville tapahtuu kaikkea ikävää, mutta hän ei uskonut ennen kuin saatuaan (sika?)influenssan heti kun äänite joutui hänen käsiinsä! Tammikuussa 2010 heitettiin odotellessa pari keikkaa, Ylä-Ruthin keikka,  ja rakkaan (se vaati tän) vaimoni synttärit.

 Akun käsissä miksaus sujui hänen sairastelusta toivuttuaan parissa viikossa, ja masterointi Virtalähteellä samassa ajassa, ja hups!, yhtäkkiä maaliskuussa 2010 meillä oli käsissämme ikioma uusi levy! Voi sitä ylpeyden ja onnen määrää! Paitsi, että kaikki omat tössit, tökkylät ja amatöörimäisyydet, jotka huomasi vasta siinä vaiheessa, ärsyttivät pahan kerran... No, kukaan meistä ei ole täydellinen, paitsi B.B. King, Albert King, Freddie King, Otis Rush, Muddy Waters, Buddy Guy jne jne... Levyä painettiin uskaliaat 1000 kpl – joista 300 edelleen kellarissa. Sitä tunnetta, kun piteli kädessään kokopitkää ensilevyään ei voi oikein sanoin kuvata. Siihen tuntui sillä hetkellä tiivistyvän kaikki se, mitä oli 1960-luvun lopulta soittamisen aloitettuaan oppinut, ja vaikka se tänään tuntuu muihin "bluesäijiin" verraten tosi vaatimattomalta, siinä oli kuitenkin sitä jotakin "omaa", joka ei kuulostanut keneltäkään muulta... 

Aprillipäivänä 1.4.2010 oli suuri juhlapäivä, eli levynjulkkarit ravintola Popparissa. Treenasimme lujasti sitä varten, varautuen keikalle jopa videokameroin ja nauhoittimin, ja saimmekin mielestämme hyvää matskua nauhoille, tosin suurin osa niistä on edelleen editoimatta, pari pätkää löytyy Youtubesta. Levyä tietenkin pakkomyytiin kaikille kavereille, läheteltiin musalehtiin ja suurimpiin päivälehtiin, joista sen arvioivat Karjalainen ja Keskisuomalainen. Levy sai odotettua myönteisemmät arvostelut mm. Jazzrytmissä ja Blues News-lehdessä sekä muutama kerran myös radiosoittoa, jopa yksi kerta jolloin kuulemma "toimittajalle tehtiin tarjous josta ei voinut kieltäytyä", tosin emme me... 

Arviot ehkä poikivat myös jonkun verran levymyyntiä bluesdiggareille ja muille alan aficionadoille; maan pinnalle meidät kyllä palautettiin todella nopeasti koska suuret keikka-areenat eivät kumma kyllä kutsuneet meitä heti avosylin esiintymään, eikä sen puoleen mitkään pienemmätkään tapahtumajärjestäjät. Levynkin (pika)taival kuivui pian syksyn saapuessa kokoon, jättäen meille käsiin satoja kappaleita... no, pikkuhiljaa niitä on jokusia mennyt keikoilla. 

Seuraava keikka, jossa sentään oli yleisöä, oli Ylä-Ruthin remontin jälkeen avajaispäivänä heinäkuussa, ja myös Jyväskylän Blues Live ry:n vuosittain järjestämällä Bluesristeilyllä Suomi-laivalla soitettiin. Siellä oli nauhalle tarttunut jokin pienehkö perheriitakin kappaleemme "Näin en jaksa kauaa" soidessa; osuvuudessaan sanailu on hauskuuttanut meitä kovasti, vaikka onkin ikävä asia. Nauhoitin oli näet keulatilassa, jossa oli ihmisiä istuskelemassa ja siellä syntyi jotain sanomista, ilmeisesti vieraista naisista lähtevää epäilyä, joka laajeni yleiseen kurmoottamiseen, onneksi sanallisesti. Nauhalta kuului myös korkea, uliseva ääni jota luulimme laivasta johtuvaksi, mutta se paljastuikin sitten erääksi liikuttuneessa tilassa olevaksi neidiksi, erään laulukilpailun voittajaksi, joka veti korkeaa kolmatta ääntä hitaassa bluesissa, kylläkin ihan oikeassa sävellajissa! Myös ambulanssia tarvittiin kun eräs rouvasihminen putosi laivan yläkertaan vievät rappuset alas ja taju kankaalle; lääkäreitä oli onneksi kaksi paikalla.

Iso valopilkku kyllä löytyi sitten Kauhajoen Bluesrupiama-festivaaleista jonne meidät suureksi hämmästykseksemme kutsuttiin soittamaan, lieköhän joku muu perunut... Keikka oli minulle henkilökohtaisesti suuri hikoilun aihe, ykköskitaristimme Seppo nimittäin sairastui mahatautiin juuri edellisenä päivänä, ja lääkärimme Jari kävi häntä vaimonsa kanssa lääkitsemässä soittokuntoon, mutta hän ei ehtinyt parantua vaan joutui jättämään keikan väliin, ja jouduin soittamaan kaikki kitarat yksin! Jotenkin siitä selvisin vaikka olin aivan kipsissä. Ehkäpä kuitenkin tuolloin jo sikisi ajatus että Tylyt voisivat toimia myös viisikkona? Esiintyjiä oli perjantaina Irina, Antti Kleemola ja Kauhajoki All Star Band, lauantaina sitten me, Honey B & The T-Bones sekä Joanne Shaw Taylor, joka soitti heti jälkeemme ankaraa bluesrockrevitystä; tuima tytteli!  Pienimuotoinen järjestökeikka Kirjailija-talolla oli vielä syyskuussa, ja siinähän se bändin merkittävä toinen vuosikymmen olikin kulunut, ja siirryttiin Tylyjen 20-vuotisjuhlavuoteen.